Natalia Komar

Natalia Komar

Suunnittelija

”Jokaisen esiintyjän asun haluan olevan ainutlaatuinen ja kertovan kantajansa tarinaa juuri hänen esiintyessään tai harjoitellessaan.”

Katselin lapsena lumoutuneena kun äitini piirsi ja maalasi erilaisia muistoesineitä sekä taidetöitä. Haaveilin osaavani piirtää ja maalta kuten äitini. Saatoin istua tuntikausia hänen lähellään vain seuraten kuinka hän vangitsi pieniä yksityiskohtia maalauksellaan, ja niiden sekä vaatteiden maailma teki minuun suuren vaikutuksen. Aloin jo lapsena suunnitella ja valmistaa itse vaatteita nukeille.

Aloin haaveilla vaatesuunnittelijan ammatista. Tieni kulki ensin kuvaamataidonopettajan opintoihin. Valmistumisen jälkeen unelmoin edelleen vaatesuunnittelusta. Siirryin opiskelemaan yliopistoon sisustussuunnittelua, josta olen nyt erikoistumassa vaatesuunnittelijaksi. Työskentelin Venäjällä suunnittelijana seitsemän vuotta ja vuonna 2015 muutin Suomeen suunnittelijaksi Gratsiaan.  Rakastan työtäni. Inspiroidun jokaisen esiintyjän esityksestä ja suunnittelen, maalaan sekä valmistan hänelle ainutlaatuisen esiintymisasun juuri hänen teemaansa sopivaksi.

Teemat ja niiden yksityiskohtien suunnittelu, piirtäminen ja maalaaminen ovat intohimoni. Luen paljon, katson erilaisia fantasiaelokuvia, kuljen luonnossa ja rakastan arkkitehtuuria. Voisin katsella erilaisia rakennuksia ja niiden upeita yksityiskohtia päiväkausia. Kaikki näkemäni innostaa minua piirtämisessä ja maalaamisessa. Saan upean mahdollisuuden vangita jokaisen esiintyjän tarinan hänen esiintymisasuunsa ja antaa puvun kertoa hänen tarinaansa. Jokainen puku on ainutlaatuinen juuri niiden pienten yksityiskohtien kautta. Suunnittelijana koen kehittyväni joka päivä jokaisen puvun ja esiintyjän tarinan kautta.

Natalia Komar, suunnittelija